Kuulemisen Erikoisliike muualla netissä

Tervetuloa liikkeeseen

Puistokatu 10, 20100 Turku

Aukioloajat 1.9. - 31.5.
Ma - to klo 12 - 17
Pe - la klo 10 - 13

Kesällä avoinna 1.6.-31.8.
Ma - to klo 12 - 17

Usein kysytyt kysymykset


KUULONTUTKIMUS


Minusta tuntuu, että minulla on huono kuulo. Mitä tehdä?
Tule meille kuulontutkimukseen, jo pelkkä perustesti (äänesaudiometria) kertoo onko kuulosi alentunut. Tutkimuksen hinta on 75 euroa.

KUULOLAITTEET JA NIIDEN APUVÄLINEET


Millaisia kuulolaitteita teillä myydään?
Kuulolaitteemme ovat uusinta saatavilla olevaa tekniikkaa. Myymme seitsemän eri valmistajan laitteita.

Uusimmat kuulolaitteet toimivat täysin automaattisesti. Ne tunnistavat erilaiset tilanteet ja osaavat säätää itse itsensä olosuhteitten mukaan. Uusimmilla kuulolaitteilla esimerkiksi puhe kuuluu hyvin hälyssäkin. Useimmat kuulolaitteemme ovat pieniä ja huomaamattomia.

Minulla on toispuoleinen kuulo. Mitä apua siihen voisi saada?
Meiltä saa kuulolaitteita, jotka johdattavat kuuron tai huonosti kuulevan korvan puolelta äänen kuulevalle korvalle.

Saako teiltä kuulolaitteen apuvälineitä?
Kyllä, TV:n kuuntelulaitteet, puhelimen apuvälineet jne. kuuluvat valikoimaamme.

AJANVARAUS JA KÄYNTI LIIKKEESSÄ


Pitääkö teille varata aika?
Kuulontutkimukset, kuulolaitteen sovituskäynnit ja mallinotot on hyvä sopia etukäteen. Alustavaa keskustelua tms. varten ei tarvitse varata aikaa.

Myydäänkö teillä kuulolaitteen paristoja?
Kyllä, kuulolaitteen paristot kuuluvat valikoimaamme.

Vaihdetaanko teillä kuulolaitteen suodattimia?
Kyllä, kuulolaitteen suodattimen vaihto onnistuu odottaessasi.

Kuulolaitteeni koukku on rikki, osaatteko korjata sen?
Kyllä, voimme vaihtaa kuulolaitteesi koukun.

Voinko tulla puhdistuttamaan kuulolaitteeni korvakappaleen teille?
Tervetuloa! Vaihdamme samalla myös laitteesi letkun.

Pääseekö liikkeeseen rollaattorin tai pyörätuolin kanssa?
Kyllä. Jos tulet taksilla, pyydä kuljettajaa ajamaan oven eteen.

Onko liikkeen lähistöllä parkkipaikkoja?
Suoraan liikkeen edessä on maksuttomia parkkipaikkoja. Myös Mikonkadulla on maksuttomia paikkoja.

YKSILÖLLISET MELUSUOJAT (= yksilölliset korvatulpat)


Miten yksilölliset melusuojat eroavat tavallisista korvatulpista?
Korvastasi otetaan malli, jonka mukaan suojat valmistetaan. Koska tulppa on oman korvasi muotoinen, se ei paina ja sopii korvaasi täydellisesti. Tulppa vähentää melua 9-30 desibeliä. Voit itse valita vaimennuksen tason.

Miten yksilölliset melusuojat hankitaan?
Käy ensin mielellään puhdistuttamassa korvasi sairaanhoitajalla tai korvalääkärillä. Koulutettu kuulontutkijamme ottaa sitten korvastasi mallin. Mallit lähetetään edelleen valmistettavaksi.

Sattuuko mallinotto?
Ei satu. Katso mallinottovideo täältä.

Mitä yksilölliset korvatulpat maksavat?
Tulpat maksavat mallinottoineen 190-290 euroa.

Kuinka nopeasti yksilölliset korvatulpat valmistuvat?
Saat tulpat noin kolmen viikon kuluttua mallinotosta.

TINNITUS


Saako teiltä apua tinnitukseen?
Tule käymään, niin mietitään mikä hoitovaihtoehto sopisi sinulle parhaiten.
Tinnitusasiaa täällä.

KUN KUULOKOJE EI TOIMI

ONGELMA: KUULOKOJE ON MYKKÄ

MAHDOLLINEN SYY RATKAISU
Kuulokoje ei ole päällä. Varmista että paristokotelo on kiinni.
Paristo on tyhjä. Vaihda paristo
Kuulokoje on väärällä ohjelmalla Avaa ja sulje paristokotelo. Vaihda kuunteluohjelma (M-asento)
Kuulokojeen äänenvoimakkuus on liian pienellä. Nosta kojeen äänenvoimakkuutta.
Korvakappaleessa on vettä Irrota korvakappale kojeesta. Ravistele tai puhalla esim. pumpulla vesi korvakappaleesta.
Korvakappale on tukkeutunut vahasta. Puhdista korvakappale.
Kuulokoje on rikki Toimita koje huoltoon paikkaan, josta olet sen hankkinut.

ONGELMA: KUULOKOJE VINKUU

MAHDOLLINEN SYY RATKAISU
Korvakäytävässä on vahatulppa. Tutkituta korvakäytävä esim. terveyskeskuksessa.
Korvakappale on huonosti korvassa. Varmista että korvakappale on tiiviisti ja oikein korvassa.
Kojeen väliletku on kova ja vaihtamatta tai se on liian lyhyt. Vaihda uusi väliletku, varmista letkun oikea pituus.
Korvakappale on löysä. Ota yhteyttä paikkaan, josta olet laitteen hankkinut.
Korvakappale on rikki. Ota yhteyttä paikkaan, josta olet laitteen hankkinut.
Kuulokoje on rikki. Toimita koje huoltoon paikkaan, josta olet sen hankkinut.

ONGELMA: KUULOKOJE KATKOO TAI ÄÄNI SÄRÖYTYY

MAHDOLLINEN SYY RATKAISU
Heikko paristoteho. Vaihda paristo.
Kuulokoje on rikki. Toimita kuulokoje huoltoon paikkaan, josta olet sen hankkinut.

ONGELMA: KUULOKOJE EI OLE TARPEEKSI VOIMAKAS

MAHDOLLINEN SYY RATKAISU
Korvakäytävässä on vahatulppa. Tutkituta korvakäytävä esim. terveyskeskuksessa.
Heikko paristoteho. Vaihda kuulokojeeseen uusi paristo.
Kuulokoje rikki/tukossa. Toimita kuulokoje huoltoon paikkaan, josta olet sen hankkinut.
Kuulosi on saattanut hekentyä. Ota yhteys kuuloalan ammattilaiseen.